Metsänhoitoyhdistyksille valittiin uudet päättäjät

Metsänhoitoyhdistyksille valittiin uudet valtuustot marraskuussa pidetyillä postivaaleilla. Äänestysvilkkaus nousi yli 41 prosenttiin. Vilkkaimmin äänestettiin Pohjois-Suomessa.


Valtuusto on metsänhoitoyhdistyksen ylin päättävä elin. Noin 1600 varsinaista valtuutettua ottavat tehtävänsä vastaan 1.1.2017. Valtuutetut toimivat tehtävässään neljä vuotta, eli 31.12.2020 saakka. Valituista valtuutetuista 27 % on uusia. Valtuutettujen keski-ikä pysyi samana, eli on noin 51 vuotta.

Alustavien tulosten mukaan vähän alle puolet valtuutetuista on maanviljelijöitä. Muita yrittäjiä on 20 %, palkansaajia 19 % ja eläkeläisiä 13 %. Valtuutetuista 14 % on naisia. Naisten osuus nousi valtuustoissa pari prosenttiyksikköä edelliskaudesta. 4 % valtuutetuista asuu metsänhoitoyhdistyksen toimialueen ulkopuolella, eli he ovat ns. etämetsänomistajia.

Viime perjantaina päättyneissä postivaaleissa äänioikeutettuja metsänomistajia oli noin 220 000. Postinkulun takia äänten laskenta aloitettiin vasta tällä viikolla. Äänten laskenta jatkuu vielä joissakin yhdistyksissä. Äänestysaktiivisuus nousi roimasti viime vaaleista, jolloin äänioikeuttaan käytti noin 34 % metsänomistajista.

Metsänhoitoyhdistyksiin valittujen valtuutettujen nimet ovat nähtävissä osoitteessa www.mhy.fi/vaalit Tietoja täydennetään sitä mukaan kuin tulokset ovat selvillä.

Uutiset

Ilman metsänomistajia ei ole biotaloutta-thumbnail

Ilman metsänomistajia ei ole biotaloutta

23.03.2017

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed tempus at arcu ut ullamcorper.

Lue lisää
Ilman metsänomistajia ei ole biotaloutta-thumbnail

MTK tyytyväinen EU:n esitykseen biomassan kestävyyskriteereistä

23.03.2017

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed tempus at arcu ut ullamcorper. Sed hendrerit nibh a rutrum euismod. Nam lobortis, lectus cursus tempus venenatis, massa justo faucibus sem, non condimentum urna dui at quam.

Lue lisää
Ilman metsänomistajia ei ole biotaloutta-thumbnail

Lisää tarkkuutta hirvikannan säätelyyn - nyt on paikallisen vaikuttamisen aika

14.03.2017

Valtakunnallisesti katsottuna Suomen hirvikanta on kokonaisuutena varsin hyvin hallinnassa. Hyvässä muistissa on vuosituhannen alku, jolloin Suomen hirvikanta karkasi hallinnasta ja oli kaksinkertainen nykytilanteeseen verrattuna. Tuolloin taimikkotuhot riistäytyivät käsistä ja tilanteen maksumiehiä olivat yksiselitteisesti metsänomistajat.

Lue lisää
Uutisarkisto
Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK